Talos om mont nelijalkast, eikä kukkaa ossaa täsä miähenkippeyres auttaa. On se kummallist! Tuumii Mustis. Mouruu ja mauruu aikas ja sit väsähtää täysi.
Pit sit vähä kiusat ja lykät kamera iha nokav viärehe. Hyvä ku silmät pikkase aukesiva.
Ja tassuki ol nii sulosest varpaat näkösäl, ettei mittää määrää...
Pit lykät oma nokka oikke toho vaaleempunassee kii, mut se sit jo kutitti Mustist niimpal, et lykkäs tassus vähäks aikkaa piiloo. Ja sit uurestas, ku mä nousi viärest poijes, men samaan asentoho takasi. On se vaikkia, ku ain häiritää.
Kommentit