Tul iha muis asiois miälehe, et kuinkas tärkkeet se o, et lähelt löytyy se "oikee" ihmine, ku elämä heittä asioit niska tai ku jottai oikke ilost tapahtuu. Ikävä asia menevä äkkeemmi ohitte, ku ne saa purkaa poijes, kiukutellenki välil, hauskat asiat tuntuva taas tuplahauskoilt, ku ne saa jakka toise kans. Voi myöhemminki yhres muistel, et "sillonki ku"...

Toise ei eres tartte olla iha lähel. Riittää, et o olemas. Meil miäs ol välil maailma ääris, mut ain puhelinyhteyre pääs. Päästi keskustelema ja kuulema toistemme äänt, vaiks välis vois vaihtuu mannerki. Nykysi myäs sähköposti kulkke jo melkke joka paikkaha, samote tekstiviästit, et käteväks toi yhteyrenpito on kyl tullu.

Välil sitä ihmettele, et mite sitä jaksaaki ol yhtee ihmisee nii siroksis, vaiks vikojaki löytyy. Me olla NIIN erillaisii monis asiois ja ajatellaanki eri taval. Ehkä se onki ollu "se jokin", mikä o myäs pitäny meirät yhres. Täysin ei voi koskaa ol varma toise reaktioist eikä ajatuksen juoksust, ku tunttu, et joka toises keskustelus mennä "mettähä". Välil riirellä kiivaast ja lopus huomata, et ollaa oltu iha samaa miält asiast, ajateltu vaa homma hiuka eri kantilt. Meirä kohral ei torellaka voi sanoo, et jo pualest sanast toine ymmärtäis, mitä toine meinaa sanno tai tehrä. Toisaalt tämä om myäs pakottanu meirät keskustelema asioist enemmä ja ottamaa selvil, mitä toine haluaa ja tarkotta, ku sitä ei automaattisest ite het ymmär.

Onha parisuhteest paljo käytännönki etuj. Yksinolevan täytyy ain ite käyr kaupas, kukka ei hoira tarvittavii tavaroit/ ruakkii kotti, jollei sitä ite tee, parisuhtees tässäki voiraa vuarotel. Yksinelävä saa toisaalt päättä täysi ittenäisest huushollins siisteystason ja "kaappie paika", mut toisaalt taas myäs joutuu ite hoitama kaik siivoomise ja järjestely. Parisuhtees myäs voiraa antaa toisel ne tehtävä taloures, mist toine enite tykkä tai mikkä parhaite ossa. Meil esimerkiks miäs tykkä ruallaitost, mä taas keskity sit enempi pyykkeihi, hoiran lumie kolauksen pihalt talvisi ja mies taas leikkaa nurmikkoo kesäsi. Parisuhtees saa myäs helpommi kannustust tai lohrutust, ku sitä o vail, eikä tartte lähtee "hakemaa" sitä mistää muualt.

Parisuhtees myäs oppii tekemää kompromissej, ei voi ain men ettippäi vaa omam pään ja mielihaluje mukka, toisekki täytyy ottaa huamioo - tätäki taitoo mones tyätehtäväs ja tiimi-/ rojektityäskentelys arvosteta. Tokiha tämä voi ol toisil sisäsyntystki, mut uskon, et kokemus myäs tekke mestarii - tässäki asias. Jos mä olisisi yksinäs, olisin ensinnäki iha pulas jo siin, jos auto tekkee tenän. En osais tehä asial yksinkertasest yhtä mittä. Soittaisi sit vaa isää/ veljee/ hinaajaa paikal ja pyytäisi kuljettamaa auto hualtoo saamaa. Jos mul nyt ees mittää autoo olis, jos olisisi yksi... Talon kunnostustyät jäisivät ainaski automaattisest kaik ammattilaiste hoirettaviks - eli rempat olisiva käytännös minimaalise vähäst. Toki sulakkeit ossaan vaihrel ja nauloja hakkail, mut muut tyät. Täs ny tämmöttis ensalkuu miälee tulleet asiat. Toisaalt monet remppamme onki tehty sil silmäl, et tääl yhes sit elellää viäl eläkeiäski. Jos asuisin yksiksen, ni tilaaha olis piänes torpassammeki jo yllin kyllin. Mut kylmähä tääl yksin tulis!

Eli jos se jottai ottaa, ni kyl se takasinki antta! =o)