Lissää lunt taivaan täyrelt tupruttaa. Jonkiv verra tuuleeki, ku katto humisee välil. Eikä sitä pirskatin lumikolaa ol meil viäläkää... Huamasiv viimeks tosa sunnuntain lumitöit tehres, et sain oikkian ranteen kippeeks siin hommas. Nyt ei pysty kunnol puristamaa oikkiaa kät nyrkkihi ja kärem pyärittämine sattuu. Joskus aikanas ollu jännetupintulehrus ja vähäse silt tuntuu, mut ei kuiteskaa iha niim pahalt. Ja ny pitäis sit tehr sama homma uurestas ja uurestas - kunnes sit viikolloppun sataa jo vet, kuulemma. Onks turhaa touhuu?

Mää näji iha levottomii unii yäl. Piänii pätkii ja heräilin niihi sit, enkä meinannu enää saar uurestas unem pääst kii. Piksuki tul mont kertta miälehe ja ain sit tiätty tippa linssis. Voiha reppana! Vaiks tiätty sitä nyv vaa siskom perhet yleisest miättii, et heilki sit iha uurellaine arki täs eres, ku isomiäs ei enää ol kuviois mukan. On se surullist! Nii se elämä vaa viä.

Kyöstiki selväst ny o huamannu jottai, ku tavallistaki enemmä tulee viärehe kihnuttama ja tunkee päät kainaloho. Sit killittää suaraa silmii ja nualee kät tai poskee. Sylihi om miälelläs tullu ennenki, mut ei ol ollu "kihnu". Rapsuttaa kyl selkään ojennettuhu jalkaha, jos sellasev vaa huamaa. Käyttää tilaisuuren hyäryks, mut tää o ny erilaist. Mimiki pysyttelee enempi lähel. Yleensä makoilee sänkyl miten-jotenki päi, mut ny istuksii muj jalkojev viäres ja ain ku mää liikahran, kattoo silmii ja orottaa. Emmää kyl tiär, et mitä. Kissi ny ei mittää tualt karvoje seast näekkää, menee ku ennenki.

1350405.jpg

Mä yriti taas ottaa Kyöstist kuvaa, ku o silmät kiaros, kiäli ulkon ja toine etutassu ylhääl, mut ei laittanu silmii kiaroho, eikä nostanu tassuus, istu sit muutev vaa "tyylikkääst". Pelle! =o) Ja sikku mä nauroin, ni tul het rapsutuksii kerjäämähä, ja siin meni sit kuvaus sil kerttaa.

Nii se alkaa tää päivä. Laiton rintterin "laulamaha" ja nyssit aamiaisel. Koirat ovakki jo omas saanu.