Aurinkoisen aukeni tääki päivä! Kaunist ku mikä! Ulkon tuntuu oleva nii seesteist ja rauhallist, ku meil sisäl ol pikkase aikkaa melkost vipinää...


Pojan olis pitäny hypät kello kuurem bussihi. Ei hypänny. Mä sit nousin ylös siin seittemäm mais (en enää herää siihe pojan touhuiluhu), ja oletin, et aamu olisis iha tavallisest sujunu, ni kuulinki jottai äänt pojan huaneest. Ekaks ajattelin, et siäl ol ikkuna jääny auk ja se kolahti, mut sit vähä ajam pääst se kuulu uurestas ja mun ol käytävä kattomas, ettei se ikkuna hakkaa mihinkää, mikä vois men rikki. Eiku poikaha siäl kuarsaa sänkyssäs minkä kerkee. Mää sit pöllämystyneen, et MIHI aikkaa sun pitikää tänäpe opiskelemaa lähtee? Kest pikkase aikkaa, ennenku toine eres pääs tähä maailmaha siält unie joukost ja sit enste kännykkää kattomaa, mikä ol tyynyv viäres. "Ööö!" Oliks toi huamenie toivotus, kellonaik vai mikä? Sai sit sanottuu lopultas, et pit kuurem bussis, juu, men. Seittemän bussi ol just menny, et seuraava sit tunnim pääst, siihe pitää ehtii. "Juuh!" ja nous istumaa sänkyl lairal.

Tyttö heräs omii aamupuuhiis siin samal ja taas vuarotelttii sit suihkut ja vessat ja kaik, ku tuntuu, et me ny olttii joka paikkaa menos yhtaikkaa.

Sit kakskytvail kahreksa ei ollu viäläkää poikaa ulos huaneest näkyny, ni menin taas koputtelemaha. Eiku siälähä hää nukkuu peitto korvil ja taas uus "Ööö!". Bussin tuloho ei enää ollu pitkä aika, ni hussutin sit toist liikkeel jo, ku yhteyksie takkii tunnin myähästymisest tuli kolmen tunnin myähästymine. Ja saiha hän sit ittes kunttoho ja hyppäs bussihi. Siit en tiär, kui hereil oikeest ol siin vaihees kylläkää...

Ny pojalt jäi kyl aamukaffet ja ne normaalit parin tunnin tukanlaitot aamupuuhistas poijes, et kuis ossaa lainkaa ollakkaa?