Vaiks se hiljasuus oikeest alko vast sej jälkke, ku isäntä heräs (kuarsaus loppu). Kovaa pakkasyät orotettii, ku ol nii kuulast, kirkast ja kirpeet illal. Tährekki näkyvä oikkee uppeest. Mut ei siäl sit pahemmi mittää kylmää aamusti ollukkaa. Piänt kuuraa nurmikol, ei eres terassil mittää liukkaut, niinku o ollu jo monen aamun. Eikä tuullu yhtää.

Eilisaamun seikkailuist ei sentää ollu mittää tiatoo. Rauhallist köpöttämist tuttuhu tapaha. Yks autoilija vähä hirast meijä kohral, et ajattelin siit koht akkuna aukkiava ja kysyvän tiät tai jottai, mut ilmesest se vaa joko ihastel/ihmettel koirii, ku niil ol heijastinliivit pääl tai ol muutev vaa tosi varovaine, ku meijät ohitti. Hyvä tapa siis sinänsä, ku koirist ei ain tiär. Meil vaa tahtoo näitte hirastelijoitte kans käyrä just päivvastoi. Äkkii ohittelijoit kukkaa ei noteeraa mitenkäs, mut ku joku viäres hirastaa, ni koirakki jäävä kattomaa, et mitä nyy tapahtuu ja jos vaikuttaa heittim miälest tilanne vähänki uhkaavalt (akkuna tai ovi aukee), ni alottava sem päiväse mekkaloinni. Siinkohtaa täytyy ol itte vaa tarkkan, etteivä pääse kiihryksissäs ryykäämää tiäl. Sikshä se onnii pelottava tilanne, ku sellast ei ol oikeest sattunu, ku muutaman kerra. Ja haukkuvak kyl samal taval ol sit autos tuttu tai viaras. Se on se tilanne, mikä sen tekkee, ei se henkilö siäl autos. No, mut ny ei hirastellu sentäs niim paljo, et mittää rähjäämissi olis alkanu. Vaiks koirat jo kyl tähä autoho huamions kiinnittiväkki, kaik kolme.

Susu meit ol sit jo eteise ovel vastas, ku tultti sisäl. Hää onny vähä hämilläs, ku ei saa enää tota eteisen ovee auk. Laitettii kahva tähä uuttee ovehe siihe suuntaha, et se aukkiaa ylöspäi. Selväst ol yrittäny kyl. Ei hää pahemmi ulos ast vilahtel, mut kuistil tykkää ol ja tykkäishä kyl tul lenkeilki mukka. Nyvvaa ojjo sev verta kylmää, et sit ei tost pihalt enää haluiskaa mihinkää ja het koht kerjää sisäl. Ei siis ol tullu otettuu lenkeil mukkaa enää, niinku välil kesäl tehtii.

Vähä aikka sisäl tuloj jälkke sit leikittii: vetoleikkei, vinkuheittämist ja piilotust ennenku laito aamuruakaa esil. On se kyl kiva seurat kui hianost Kissi ja Kyösti nykyäs jo sekä solmuu vetävä äristen  keskenäs, et myäs painiva toistes kans, tätä viimist tekeväk kyl iha hiljaa. Toi solmun veto ol Mimist nii kamalaa aluks, et ain men ja astu sen solmum pääl kulkiessas Kyöstin ja Kissin välist - ja leikki jäi siihe. Mimiki o ruvennu enempi yhteisihi solmuleikkeihi, mut sillo ei vastapuali saa murist kovast, ku Mimi lopettaa helpost leikin sit siihe. Mimim miälest sopuisat koirat ei koskaa toisilles ärise, ei hän eikä muut - haukkuu kyl saa...

Ja ruakailun jälkke sit Kissi ja Mimi siirtyvä unilles. Kyösti tul killittelemähä viäl, et no, mitäs ny tehräis? =oD Otin sit namii toisee kättee ja harjan toisee kättee ja kävin Kyöstin turkin lävitte. Nykyäs muute Kyösti jo kaatuu selkäpualen harjauksen jälkke lattial seljälles, et pääsee vattapualtki harjamaha! Ja annan namii vaa välil. Lopuks sit saa ain kummiski. Hiano poika!