Ai nii, meinas unohtuu, ku rupesin taas ton otsikkokuvan kans räpläilemähä, et olipa ihana aamulenkki koirie kans tänäpe. Pikkast pakkast, jottai viis astet, iha tyynt ja piän sumuverho näkys peltojem pääl taustal olevan tumman mettän eres. Voi, ku olis huamannu ottaa kameraa mukkaa, olis saanu kauniit kuvii. Hiihtoloma-aika, mut kasitiäl ol melkone vilske. Yleensä tuntuu loma-aikoin oleva hiljasemppaa, mut ei nykkyl ollu.

Kottippäi tulles, ku olttii melkkest meijä postilaatikov viäres, nous Mimin niskakarvat pystyhy ja läht tarkkaa tuijottamaha meijäm pihal. Ja siällähä se rusakko hyppeli rauhallist vauhtii talost poijespäi. Se ol kyl iso, varmast yht suur melkkest ku Mimi ittekki. Kissi ja Kyösti eivä huamanneet mittää, ku Mimi ol hiljaa. Tuijot vaa. Sillonku otin lehren postilaatikost, pit pittää naru lyhkäsel, ettei sit ryykää tiäl, ku mul o huamio muual, mut ei Mimil ollu aikomustakaa lähtee tiän poikki ryykäämähä.

Sikku tulttii pihal, Mimi viäl yritti kattoo pupum pomppimist, mut se ol sit jo ehtiny menemää mettähä ja poijes näkösält. Mimi toimi rusakon kans samal taval ku sillo, jos meit vastaha tulee jottai kivoi kavereit. Pitäs pääst haistelemaha ja tervehtimähä. Mahtoks kattoo, et se rusakko ol nii isokokkone, et sen ol pakko ol koira? Ja meijän tontillaha ov vaa kavereit... =oD