Aik moni tääl plokistanias om miättiny omaa lapsuuttas ja niit muistoi, mikkä siält päällimmäisin pomppaa miälehe. Mäki täs sit miätin ja päätin ainaski yhre jakkaa teijän kans.

Mä oli ekaluakkalaine ja asuttii vuakral sellases isos valkoses rintamamiästalos, mikä ei millää meinannu pyssyy lämpimän. Vessaakaa ei ollu, huussi piham peräl ison navettarakennuksen takan. Tulin koulust kotti ja mää oli väsyny ja kamala nälkäki puristel vattas. Jottai sit olisisi halunnu suuhu ennenku ruaka ol valmist tarjottavaks.

Tiätty sit avasi jääkaapi ja het äiti komens poijes siält, ku koht syärää. Paiskasi sit oven kii kiukuissan ja yriti ol oikke surkkia näköne. En yhtää enää muist mitä sillo olis ruuaks ollu, mut jottai, mikä munst tuntus siin näläs huanolt vaihtoehrolt, ku sitä joutus orottamaha.

Menin sit uurestas jääkaapiv viäree ja meinasi, et siält ku äkkii jottai nappaan ja sit juaksen karkkuhu, ni mä ehrin syär sen mitä kättee saan ennenku kukkaa ehtii mittää tekemähä. Kattosi, et äiti o ison tupakeittiö toises pääs, mää toises, porstuaha menevä ovev viäres. Ny o mun tilaisuuten. Avasi jääkaapi ove, nappasi siit käre ulottuvilt jonku rasian, ovi äkkii kii ja meikä juaksuu kipittäe vattanalune jalkoi täyn, suaraa ovest ulos.

Siäl pihal mä hirasti sev verra, et kattosi, lähtiks joku mum perähä. Ei lähteny. Simmää vast kattosi, mitä mun käres ol. Sellane kannelline voirasia. Jaaha... Ei tän näi pitäny men.

Simmää miättisi, mitä mä sil voikepul teen, ku ei sitä voi uloskaa jättää ja jos mää viän sen takasi, ni sit viimestäs äiti ihmettelee, mitä mun käres o... Meinasi sit, et mää jätänki sen sin viileesee porstuaha ja viän sit jääkaappihi, ku tulee sopiva hetki. No, eiks äiti sit kummiski tullu just siinkohtaa vastaha, ku mä oli menos sen voirasian kans takas sisäl.

- Mikä toi o?, äiti kysys. -Ai mikä?, Ai, täävai?, kysysi takas näyttäe samal sitä rasiaa, iha viattoman, vaiks olinki jo varmaa varppait myäre punasen häppiäst siin vaihees.

- Enks mää sanonu, et ruaka o iha koht valmis, ettei täs välis tartte millää muul vattaa täytel?, kysys äiti taas tiukkan. Mää siin sit kovast yriti keksii jottai järkevää syyt, miks mää ole ulkoot sisäl tulos rasvapurkki käres, mut emmää keksiny mittää. Ja täs vaihees ol sit jo paikal ihmettelemää ehtiny muutaki yleisöö: sisaruksii, yks naapurin tyttö ja isäki.

Pääti sit, et hyäkkäys se ov vaa se paras pualustus. Lykkäsi rasvapurki äitil kättehe ja rupesi tamppaamaa jalkoi lattiaha, niin et koko talo tutis liitoksissas. - Jossemmää saa ny ruakka, ni mää hajotan koko talon!