Heräsin aamuyäst jomotuksehe. Jump-jump, kuulu korvis koko aja. Nousi ylös, pit vaa noust varovast, ku Susu ol tehny kiäpin muj jalkojev välii peitom pääl. Kävin aamutoimil, koirat jäiväv viäl nukkumaa. Oliki pimeet, ja vaiks en kelloo kattonu, ni varmaa jottai kuurem paikkeil tais ol. Yriti lukkee vähä lehteeki, mut sellane sahalaita men silmis, ettei mittää tekstist selvää saanu. Ei muutaku lääkekaapil taas.

Sit nukkusiv viäl parise tunttii isännä kainalos ja ku heräsin, ni päänsärkyhä se siin sit päällänsä ol. Ny ei kyl ol mittää näköhäiriöi, mitä ny vähä kirkkaat valot ottaa silmii, et täytyy siristel, mut täl ny pärjää.

Ja ku koirat lähtivä liikkeel, ni sit Susuki heräs mouruumaha ja Mustis taas tul sänkympääl nukkumaa. Lährin sit lenkil koirie kans, ku olivav virhov viimei päässy kopeistas ulos.

Eikä siin sit muutaku kottippäi tulles Mimi löys nii makosan, ilmesest peuran papanakasan, mihi sit ehti lötkähtämähä ennenku mä ehrim mittää tehr. Ja voiku siin oliki kiva kiäriskel! Mut eihä siin sit muu auttanu, ku kotti tultii, ni suihkuun suaraa.

Meijä Mimi ku ei tost kastumisest tykkää, ni ol kyl reppana. Se pikkane hännäntypykkä ol kovast yrittämäs jalkojev välii (eihä se ylety), korvat ol iha luimus ja pääki nii alhaal, ku vaa mahrollist - ja sit tiätty tutistii ja täristii, ku hanan aukas, ettei mittää määrää.

Ja pyyhekuivatuksej jälkke tiätyst ol meno het meijä sänkyhy lämmittelemähä ja kuivattelemaha lissää. Isäntä ol viäl loikoilemas siäl, ni ei oltu eres petattuv viäl. En antanu luppaa mennä sänkyhy kastelemaha - ja Mimin NII tek miäli.

Mut sit itsaht sänkyv viärehe kysymysmerkkin, et "et sää kyl voi ol tosissas!"

Ja ku petattii sänky, ni tiätty siäl ol het käyttäjiiki, ni Mimi meinas, et jos hän sit nyp pääsis, en antanu lupaa täält mum pualelt, ni men sit kuikuilemaha toisel pualel - ei sitä koskaan tiär...

On se sit yht kärsimyst tää koiranelämä: keskeytettii peurampapanois kiärimine, joutu suihkuu, eikä saa men eres sänkyl enää... Huh! Onneks sentää ruakka tul, niinku normaalistikki.