Mä ole täs päässän miättiny jo vähä aikka, et pitäskö lähte osallistuma johonki kasvattajakurssil, ku niit olis sopival etäisyyrel vaa. Kennelliittoha niit järkkä. Mä voisisi ol niinki ilkke, et hankkisi oma kennelnimenki, vaiks mä en kyl ol ollu aikeis ryhty mihinkkä kasvatuspuuhihi. Iha liia paljo kysymysmerkkei vaa, mihi ei ol varmoi vastauksi olemassaka.

Jos esimerkiks Kissii aattelis emon. Jotenki Kissi vaa ei oo mittää emotyyppii, ei sit lainkka. O ronski ja raju, vaiks toisaalt antais kyl hyvää esimerkkii olemal rohkee ja avoin kaikkie suhtee. Ei tunnu pelkkävä mittä. Mahtasko Kissi ees ymmärttä, mitä ne pikkuse vikisevä nyyti sit ova, mitä itte maailmaha olis lykkäämäs? Mist kummast voi kasvattaja tiätää ottaessaa nuart koiraa ekaa kertaa emoks, et mite se sit ne pentus hoita? Aika rajult kuullostaa vaa kokeil... Emon esimerkki kuitenki on iha älyttömä iso asija pentuje elämäs, mikä sit kantta läpi koko pentuje elämä.

Mimist mul taas olis iha eri fiilis. Mimi hoitaa kissoiki ja pitää hualt kaikist ja menee myäs helpost toiste liia rajuiks kattomiis leikkeihi välii, et tilanne rauhottuu. Mimi kyl on taas aika arka ja varautunu uusii ihmisii nähressää, mut aina o ilosen kaik vastaanottanu lopultas. No, ehkä tätä o muutenki iha turha miätti, ku Mimil ei ol kohtuka enä. Mut tyylil, et Mimin hoitotaitoihi mä uskoisi kyl. Varmaksha siit ei tiätty voi olla, tästäkä.

Ja sit tää toine osapual. Pitäis saara isäehrokas vähäks aikka hoito, et näkis käytännös, millane se o. Varmistuu siit, et se on sopiva kaikin pualin ja et tuleva toimee kans keskenäs, tuleva isä ja äiti. Mul taitais ol nii kamalan hurjat vaatimukse isäkoiralt, et sellast ei eres löyry mistää. Pitäs tutkii tarkkaa koko isän puolen suvun terveystilanne ja sisäsiittosuus tiätty. Mut milläs oikeest tutkii, ku Pevisaki näyttää vaa tietyt sairauret, miten epilepsiat ym.? Mistäs sellaset saa tiätää? Eliniät olis kans kiva tiätä suvust, et onks keskimääräne, lyhempi-ikäne vai pitempi-ikäne. Ei ol aavistustkaa, mist tollast lähtis ees tutkimaha, sais aikamoist salapoliisityät varmast tehrä. Vaiks kaikkist tärkeint o tulevan isän oma terveys, luanne ja ulkonäkö. Liia nuart ei sit vois otta, ku mone näis Pevisaski mukan oleva sairaure ilmenevä cottoneil vast vanhemmal iäl. Mut mikä sit liänis oikea ikä, ettei mennä sit taas liia vanham pualel jo?

Pennunostajii tutustumine vast vaativaist oliski. Mist ihmeest sitä tunnistaa, kuka o koirahankinnassas samoil linjoil, ku itekki o? Pääosa perheenjäsenyyres, ain lemmikkie ehroil, mut harrastuksiikaa unohtamat. Koirie kans touhuumise kuuluu ol hauskaa nii koirast itest ku omistajastki. Ei nii, et omistaja patistaa koiraas tekemää jottai, mikä siit tuntuu täysi vastemmiäliselt. Koira o ain koira, se voi toisil ol lapsenkorvikekki, kunha sitä ei kohrel ku hemmoteltuu last ja anneta kaikis asiois periks. Turkinki kans tosiaa o aikamoine homma, ku se täytyy pitää takuttoman. Takkuiäs viäl ekstra-hankala. Mä ite sanoin Kissin kasvattajal, ku hää meinas, et se on sit iso tyä, et olenks mä valmis siihe, et toki mää ole. Mä ole ain nauttinu harjaamisest, ku harjasi sillonki jo nää lyhytkarvaset otukset päivittäi, vaiks mittää näkyvää tulost ei niis näkynykkää, eikä tarvet olis ollu. Mä ny oli rehelline ja tosiaa tykkään harjaamisest ja turkin kans näpräämisest, mut olisiha mä voinu vaa moise kommenti heittää ilmaanki, ku kerra turkkirotuu oltii kattomas. Mist sitä ite osaa erottaa, jos joku valehtelee? Mä ku tykkään ain ekaks aatel kaikist vaa hyvää ja siks voi mennä jotku merkit huamaamatta, mitä pitäis huamata. En ainaskaa ikinä haluais jälkkeppäi kuul, et mult pennu ostanu onki osoittautunut jotenki epäkelvoks omistajaks ja koira olis ehtinyt kärssi jottai.

Juu, ei must taira tosiaa ol kasvattajaks - ainaki mä pitäsisi kaik mahrollise pennu itelläin, ku en uskaltais antta niit kellekkä...