Oltti eile sisarusporukal vanhustemme 40-v hääpäivil. Ova sit toisians jaksaneet kattoo näinki kaua. Elämäs o sattunt ja tapahtunt kaikellaist, mut toisias tukie sit loppukäres ain ettippäi menevä. Siit ollaanki sisaruksie kans saatu joskus kuul, et mikäs meis o, ku kukka ei ero toisistas. Kaik ovat syväst toisiins sitoutuneit ja yhes mennä porskuteta niin elämä tuulis ku aurinkopaisteiski. Ja paljo touhuta yhres muutenki, isol porukal, sisarukse perheines ja vanhukse mukan. On se vaa niimpal kiva juttu, et o hyvät välit kaikkie kans. Ne on ne vanhemma ja sisarukse loppuje lopuks tosi tärkeit täs elämäs!

Tul sit miätitty, et ollaha me itekki jo oltu naimisis 16 vuat, toukokuus tulee 17 vuat täytte, ja asuttu yhes ny 18, syksyl 19 vuat, eikä näist yhteisist vuasist kyl voi ol ku tyytyväine! Paljo o miäs joutunu välil matkustelema ympär maailma, mut ny o hänki taas koton ja kaik o hyvi! Olla oltu tosi tiukil talourellisest sillo, ku muksu oliva piäni, et penni venytetti kovastki, mut pärjätti silti. Ny ei enä tartte iha nii tarkka ol, mut ain sitä talourest rahareikki löyty. Ja ku vanhaha torppaha muutetti, ni tiäretti jo, mihi sitä raha tule uppoma.

Ja nii se vaa o, ettei se raha ain onnelliseks tee, mut kyl sitä jonku verra tartte ol, ettei koko aik tartte stressat, et onks raha ruakka, vai ei.

Ja oha se niinki, et näihi vuassi mahtu kyl riitelyi ja tuskastumisiiki, mut ne o sit ain keskustelemal selvitetty lopultas. Eikä ain tartte kaikist asioist samaa miält ollakka. Mitä se oliska assu sellase kans, ku olis ain, ku ei oliska? Kyl sitä välil kaippaki jottai piänt kinastelu ja toissi miälipiteit.